Helsingin Poliisilaulajat
Helsingin Poliisilaulajien toiminta on viime vuosina ollut erittäin vilkasta. Kuoro on ottanut ohjelmistoonsa laaja-alaisen mieskuoromusiikin lisäksi entistä viihteellisempää musiikkia, jonka yhteydessä pyritään mahdollisuuksien mukaan myös valottamaan poliisin näkökulmaa elämän eri tilanteissa. Ohjelmistoa on käytetty monissa eri tilaisuuksissa, kuten Helsingin jokavuotisilla Art goes Kapakka -kaupunkifestivaaleilla, erilaisten yhteisöjen ja poliisihallinnon omissa tilaisuuksissa sekä kotimaisella että kansainvälisellä tasolla.

Vuonna 2001 kuoro esiintyi mm. Helsingin Senaatintorilla järjestetyssä, TV2:n taltioimassa viihteellisessä poliisikonsertissa, jonka solisteina olivat mm. Arja Koriseva ja Pentti Hietanen. Vuonna 1998 kuoro piti yhdessä Leningrad Cowboys -yhtyeen kanssa Tampereen Stadionilla sekä Pori Jazz -festivaalien yhteydessä WORKShopissa yhteensä kolme rock-konserttia. Tämä kokemus antoi kuorolle täysin uuden, myös tärkeänä pitämällemme nuorisolle suunnatun musiikin lajin. Jail House Rock onkin jatkossa kaikunut erilaisissa yhteyksissä, viimeksi Seinäjoella vuonna 2002.
Tämän lisäksi kuorolaisilla on vuonna 2002 useiden viikkojen ajan ollut tilaisuus osallistua tv-sarjojen kuvauksiin avustajina sekä MTV3:n esittämän James Bond -elokuvien sarjan ennakkomainoksen tekoon. Tällainen toiminta on laulajien taholta todettu mukavaksi vaihteluksi normaalille kuoroelämälle.
Kuoron laulajat ovat lähinnä pääkaupunkiseudulla työskenteleviä poliisimiehiä, muita poliisin palveluksessa olevia virkamiehiä tai näistä tehtävistä eläkkeelle jääneitä henkilöitä. Nykyään myös Keski-Uudenmaan poliisi on vahvasti edustettuna kuorossa. Rivistä löytyy mitä erilaisimmissa tehtävissä työskenteleviä järjestyspoliisista rikostutkijaan ja rikoskemististä poliisipäällikköön. Laulajamäärä on pitkästä aikaa kasvussa, ollen jo noin 30. Työtehtävät, vuorotyö, komennukset sekä lomat vaikuttavat selkeästi kuoron kulloiseenkin harjoitus- ja esiintymisvahvuuteen.
Vuonna 1943 perustettu Helsingin Poliisilaulajat on nykyisen vilkkaan toimintansa lisäksi ollut yli 60-vuotisen historiansa aikana hyvin energinen. Tästä yhtenä tunnustuksena Mieskuoroliitto nimesi HPL:n Vuoden Kuoroksi 1993 sen poikkeuksellisesta aktiivisuudesta liiton toiminnan ja mieskuorolaulun hyväksi. Kuoro on osallistunut sekä koti- että ulkomaisiin kuorokilpailuihin. Kotimaassa on saavutettu ensimmäinen sija Sulasolin valtakunnallisissa laulu- ja soittojuhlissa Mieskuorojen B-sarjassa vuosina 1976 ja 1982, Hollannissa kuoro saavutti kansainvälisessä kuorokilpailussa viidennen sijan vuonna 1979 ja BBC:n Let the Peoples Sing -kasettikilpailussa vuonna 1981 tuli toinen sija. Edellä mainittujen kilpailujen jälkeen HPL ei ole osallistunut kilpailuihin.
Vuosittain kuoro pitää useita konsertteja, osan myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tämän lisäksi se esiintyy erilaisilla kokoonpanoilla lukuisissa pienempimuotoisissa tilaisuuksissa. Perinteiset kevät- ja joulukonsertit muodostavat kuitenkin rungon vuosittaiselle toiminnalle.
Erilaisten äänitteiden lisäksi kuoro on julkaissut kolme äänilevyä sekä esiintynyt useissa radio- ja TV-ohjelmissa. Koti- ja ulkomaankiertueita kuoro pyrkii järjestämään säännöllisesti. Ulkomaan konserttimatkat ovat suuntautuneet Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Toukokuussa 2004 kuoro teki matkan Islantiin Pohjoismaiden pääkaupunkien poliisikuorojen perinteiseen tapaamiseen.

Vuoden 2006 kesällä HPL teki ikimuistoisen matkan amerikansuomalaisten vuosittaiseen tapahtumaan FinnFest USA-06:een, joka järjestettiin tällä kertaa Yhdysvaltojen länsirannikolla Astorian ja Nasellen kaupungeissa. Tapahtuman lisäksi kuoro kiersi Kanadan ja USA:n länsirannikkoa, pitäen matkallaan useita konsertteja ja pienempiä esiintymisiä. Kuorolaiset tutustuivat myös USA:n poliisin toimitaan ja luovuttivat sekä Seattlen että San Franciscon kaupungeille liikenneturvallisuuteen tarkoitettuja lasten turvaliivejä.





